Koiran selän kiputilat ja kiputilojen hoito

Monet koirat kärsivät selän alueelta lähtevistä jännitys- ja kiputiloista, usein omistajan tietämättä.  Muutokset koiran liikkumisessa voivat tapahtua pikku hiljaa ja oma silmä sopeutuu väärään tapaan liikkua. Koiran selän kiputilat voivat jatkua varsin pitkään ennen kuin niihin reagoidaan.

Koiran selän rakenne ja yleisimpiä koiran selän ongelmia

Koiran selkärangan muodostavat 7 kaularangan nikamaa, 13 rintarangan nikamaa, 7 lannerangan nikamaa, 3 yhteen luutunutta ristinikamaa (ristiluu) ja häntänikamat.

Selkäranka tukee kehoa. Sen sisällä suojassa kulkee selkäydin, joka on osa keskushermostoa. Selkärangan nikamien välistä lähtee ääreishermoja eri puolelle kehoa. Hermosto säätelee elintoimintoja ja selkärangan kunto vaikuttaa selkäytimen ja sisäelinten väliseen hermoviestintään. Häiriöittä toimiva hermoviestintä on terveyden kannalta oleellista.

Selässä voi olla monenlaisia ongelmia ja kiputiloja. Koiralla selän ongelmia voivat olla muun muassa erilaiset rakenteelliset viat, välilevyn ongelmat, spondyloosi eli nikamien välinen luutuminen, selkäydinkanavan ahtauma ja nikamien sijoiltaanmenot sekä murtumat.

Yleinen selän ongelma on lihaskireyksien aiheuttamat häiriöt ja kiputilat. Jännittyneet lihakset lukkiuttavat nikamia. Selän alue jäykistyy ja hermoviestintä ärsyyntyy. Esimerkiksi rintanikamien 12-13 alueelta lähtee hermotus ohutsuolistoon. Hermoviestinnän häiriöt tällä alueella voivat aiheuttaa ongelmia ohutsuolen toiminnassa ja häiritä ravinnon imeytymistä.

Selän lihaksisto voi jumiutua muun muassa vääränlaisesta tai liiallisesta rasituksesta, kylmettymisestä tai vaikkapa liukastumisen seurauksena.

Myös ravinnolla on suuri merkitys lihaksiston ja kudosten kuntoon. Esimerkiksi liian proteiiniköyhä ravinto aiheuttaa lihaskramppeja. Riittävä määrä proteiinia on välttämätöntä lihasten kasvulle ja kehitykselle. Liian vähäinen proteiinien saanti johtaa lihasten heikkenemiseen ja surkastumiseen.

Koiran lihashuolto tärkeää

Hyvällä lihashuollolla on suuri merkitys koiran hyvinvoinnille. Monissa tilanteissa selvitään muutamilla hierontahoidoilla, mutta jos koiralla on jokin pysyvä selkärangan ongelma, kuten spondyloosi, tulee lihaksia hoitaa säännöllisesti. Parasta tällöin on, että koiran omistaja opettelee myös itse tekemään koiralle perushierontaa ammattilaisen antamien hoitojen lisäksi.

Tästä ilmainen koiran sivelyhieronnan opasvideo

Koiran etu- ja takaosa

Koiran etuosan tehtävä on kannattaa kehon painoa; 60-70% kehon painosta on etujalkojen varassa. Etujalat ovat täysin lihasten varassa ilman luista tukirakennetta. Eturaajat huolehtivat liikkumisen suunnasta ja toimivat iskunvaimentimena. Jos koiralla on takaosassa ongelmia, rasittuu etuosa voimakkaasti.

Takaosasta tulee vauhti ja ponnistusvoima. Pakaralihakset ja takareiden lihakset ovat voimakkaimmat lihakset. Takajalat työntävät kehoa eteenpäin. Jalostuksellisesti tulisikin suosia voimakasta takaosaa ja suoraa selkälinjaa. Hyvät takaosan lihakset ovat oleelliset myös lonkkien hyvälle toiminnalle.

Koiran liikunnan tarve

kaksi koiraa juoksee vapaana metsässä
koirat nauttivat vapaana liikkumisesta

Koiralle pitäisi tarjota mahdollisimman monipuolista liikuntaa vaihtelevassa maastossa. Koira on luotu liikkumaan ja sen on hyvä päästä liikkumaan myös vapaana. Pelkät remmilenkit ihmisen tahtiin riittää harvemmin koiralle, joka on jo perusliikunnaltaan ihmistä huomattavasti nopeampi. Koiran tuki- ja liikuntaelimistö vaatii omaehtoista liikkumista vaihtelevassa maastossa pysyäkseen hyvässä kunnossa. Monipuolinen liikkuminen kehittää tasaisen lihaksiston, pitää lihakset vetreinä ja vahvistaa luustoa. Liian yksipuolinen liikkuminen rasittaa lihaksistoa sekä niveliä ja pidemmän päälle altistaa tuki- ja liikuntaelinongelmille.

Liikunta vaikuttaa myös suolen toimintaan. Liikunta lisää kuona-aineiden poistumista kehosta.
Luonnossa liikkuminen on oleellista myös koiran psyykkiselle hyvinvoinnille.

Liikkumisen on oltava säännöllistä ja tapahtua mieluiten useamman kerran päivässä lyhyempinä lenkkeinä. Yhtäkkiset, pitkät lenkit viikon makaamisen jälkeen saavat varmasti lihaksiston jumiin.

Kovemmissa liikunnallisissa suorituksissa tulee muistaa koiran alkulämmittely ja lopussa palauttavat verryttelyt. Koiraa ei pidä laittaa suoraan autoon rankan urheilusuorituksen jälkeen. Tuloksena on takuuvarmasti kipeä koira.

Hyvä lihaskunto parantaa lymfakierron toimintaa. Lihassupistelut vastaavat lymfakierron toiminnasta. Hyvin toimiva lymfanestekierto edesauttaa immuunipuolustuksen toimintaa.

Koiran yleisimmät selän ongelma-alueet

Koiralla on useimmiten ongelmia lannerangan ja niskan alueella. Takaosan kiputiloissa koira jännittää jatkuvasti lihaksiaan ja seisoo jalat vatsan alla. Koiran takaosan liikkeet lyhenevät. Takajalkojen lihakset voivat surkastua ja ristiluu tulee terävänä esille.  Omistaja huomaa viimeistään koiran kiputilan, kun se ei enää suostu hyppäämään autoon tai menemään portaita.

Koirat, jotka vetävät hihnassa, kärsivät usein kaularangan ja lapojen alueen jännitystiloista. Alueen jännitykset heijastuvat etujalkoihin ja voivat saada koiran jopa ontumaan.

Kaksi koiraa vetävät hihnassa
Koira vetää

Yleisimmät koiran selän luuston sairaudet

Spondyloosi:

  • Spondyloosi on yleinen ikääntyvien koirien selkärangan sairaus, jossa selkänikamiin muodostuu luupiikkejä tai -siltoja. Spondyloosi aiheuttaa jäykkyyttä ja kipua, varsinkin luutumisvaiheessa.

Intervertebral Disk Disease (IVDD):

  • Kutsutaan myös nimellä välilevytyrä. Tämä tila esiintyy, kun nikamien väliset välilevyt rappeutuvat tai repeytyvät, mikä johtaa hermopuristukseen. Tämä aiheuttaa kipua, heikkoutta tai jopa halvaantumista.

Selkärangan synnynnäiset viat:

  • Joillakin koiraroduilla, kuten bulldogeilla ja mäyräkoirilla, voi esiintyä synnynnäisiä selkärangan rakenteellisia poikkeavuuksia, kuten kiilamaisia nikamia (hemivertebrae), jotka voivat johtaa selkärangan epävakauteen ja kipuun.
  • Lumbosacral Transitional Vertebra (LTV), on synnynnäinen selkärangan epämuodostuma, jossa yksi tai useampi lanne- tai ristinikama on epämuodostunut tai sulautunut yhteen tavalla, joka muistuttaa sekä lanne- että ristinikamaa. LTV voi aiheuttaa koirassa liikkumishaluttomuutta ja jäykkyyttä, jopa neurologisia oireiluita.

Osteoartriitti:

  • Osteoartriitti on rappeuttava nivelsairaus, joka voi vaikuttaa myös selkärankaan. Tämä tila aiheuttaa nivelten kulumista ja tulehdusta, mikä johtaa kipuun ja jäykkyyteen.

Degeneratiivinen myelopatia:

  • Tämä on progressiivinen selkäytimen sairaus, joka johtaa takajalkojen heikkouteen ja lopulta halvaantumiseen. Se on yleisimmin havaittu saksanpaimenkoirilla, mutta voi esiintyä muillakin roduilla.

Selkärangan murtumat ja vammat:

  • Traumaattiset vammat, kuten auto-onnettomuudet tai putoamiset, voivat johtaa selkärangan murtumiin tai nikamien sijoiltaanmenoon, mikä vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

Selkärangan kasvaimet:

  • Kasvaimet voivat kehittyä selkärangan nikamiin tai selkäytimeen. Ne voivat olla joko hyvänlaatuisia tai pahanlaatuisia ja voivat aiheuttaa merkittävää kipua ja neurologisia oireita.

Koiran kipu

Eläimen kipuun tulee suhtautua vakavasti. Koira tuntee kipua siinä missä ihminenkin.  Jännittyneet lihakset voivat aiheuttaa jatkuvan särkytilan ja epämukavan olon. Tämä voi heijastua myös käytösoireina. Koira voi muuttua apaattiseksi ja vetäytyväksi, väsyy nopeasti tai on haluton liikkumaan. Toisilla kiputila voi laukaista pelkotiloja ja hermostunutta jopa aggressiivista käyttäytymistä ja ylivilkkautta. Koiran voi olla vaikea keskittyä koulutustilanteissa ja oppiminen heikentyy.

Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä koiralle parin viikon kipulääkekuurin, jonka tarkoituksena on havainnoida muuttuuko koiran käytös. Omistaja voi yllätyksekseen huomata, kuinka koira muuttuu jälleen leikkisäksi ja jaksaa lenkkeillä. Kipulääkettä ei kuitenkaan tulisi syöttää kuin todelliseen tarpeeseen, mieluiten kuuriluontoisesti. Kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksensa ja ne rasittavat elimistöä. Lue lisää koiran kivusta.

Koira tarvitsee sopivasti monipuolista liikuntaa ja lepoa. Hyvä lihaskunto tukee luustoa ja niveliä. Erilaiset hoidot, kuten hieronta, osteopatia, akupunktio ja vyöhyketerapia voivat olla suureksi avuksi selän kiputilojen hoidossa. Monet hyötyvät myös laserhoidosta. Kroonistuneiden selkäongelmien hoidossa on tärkeää antaa hoitoa säännöllisesti. Hoitava laserlaite Handy Cure S’ ™ on kotikäyttöön tarkoitettu matalatehoinen laserlaite, joka auttaa mm. lihas-ja nivelkipujen hoidossa.

Markkinoilla on myös paljon erilaisia lisäravinteita, joilla voidaan vaikuttaa muun muassa nivelten toimintaan, esimerkiksi *Flexadin.

koira nukkuu